torstai 17. toukokuuta 2012

Julkujärven SM-karsinta 17.5.2012



Kevään karsintakisoista ensimmäinen oli kalenterissa tänään, lähdimme ajelemaan Rysän kanssa kohti Julkujärveä hieman aamuviiden jälkeen. Pienen harhailun jälkeen ennen määränpäätä oli helppo todeta, että hieman aikaisemminkin olisi voinut lähteä. Olimme nimittäin perillä noin vartti ennen kisan alkua. Äkkiä kilpailijakortti kouraan, settejä kasaamaan ja kalastettavien poolien sijainteja ihmettelemään. Ehdin juuri kasata yhden setin valmiiksi ja saapua poolille, kun pilli vihelsi ensimmäisen jakson alkaneeksi.

1. Jakso 8:00-9:30

Pooli 2
Avausjakson startattua porukalla näytti pitävän yllättävän hiljaista kalojen suhteen. Vajaan kymmenen minuutin kalastelun jälkeen tartutin kalan, joka kuitenkin  irtosi muutaman sekunnin väännön jälkeen. Noin varttia myöhemmin perhoa purtiin sitten uudestaan ja tällä kertaa kala pysyi haaviin asti, eli pää auki.

Pooli 7
Tällä poolilla oli yksi veto ja näin yhden kalan uivan lujaa rantaa pitkin, mutta ei kaloja ylös asti.

Pooli 12
Poolin kalastelu alkoi hiljaisissa merkeissä, mutta kun jaksoa oli jäljellä alle kymmenen minuuttia niin vapa taipui ja nopean väsytyksen jälkeen kala haaviin. Aivan loppuminuuteilla tartutin vielä toisen villisti hyppineen kalan, joka sitten yhden hypyn päätteeksi irtosi.

Tulos: 2 kalaa, jaksosijoitus 3.

2. Jakso 9:45-11:15

Pooli 17
Toinen jakso alkoi mukavasti, sillä vajaa kymmenen minuutin kalastelun jälkeen kirjolohi solahti haaviin. Samaan aikaan myös viereisistä pooleista tuli kalat, joten parvi lienee pyörähtänyt paikalla. Muita tapahtumia ei tästä poolista tullut.

Pooli 22
Poolin kalastusajan puolivälissä pussitin hyvän heiton päätteeksi perhoon tällänneen pitkiä syöksyjä tehneen kirjolohen, ei muita tapahtumia.

Pooli 6
Sama tarina kuin jakson edellisilläkin pooleilla: Jakson aikana tasan yksi tapahtuma, rivakka kirjolohi jälleen rauhallisen väsytyksen jälkeen haaviin. Erittäin hyvin sujunut jakso.

Tulos: 3 kalaa, jaksosijoitus 1.

Väliajalla selvisi kaloja nousseen varsin nihkeästi, tässä vaiheessa kahdelta jaksolta kaloja saaneita taisi olla vain neljä tai viisi. Laskeskelin hyvien jaksosijoitusteni perusteella yhdenkin kalan kahdelta viimeiseltä jaksolta riittävän ehkä finaalipaikkaan oikeuttavaan sijoitukseen. Lähes koko päivän satoi kaatamalla ja olin tässä vaiheessa jo aivan läpimärkänä, kahluutakki ei näemmä enää pidäkään vettä kun sitä tulee pitkän aikaa ja lujaa.

3. Jakso 12:15-13:45

Pooli 10
Näin poolista saadun aiemmin päivällä useamman kalan, joten tiesin että tästä poolista pitäisi nyt se kala kaivaa. Muutaman minuutin kalastuksen jälkeen sainkin samalla uitolla kaksi hyvää tälliä, muttei perhana tarttunut. Poolista oli jäljellä noin viisi minuuttia, kun se kala sitten tarttui. Nyt jo jännitti ihan jonkin verran kalaa väsyttäessä ja kirjolohen solahtaessa haaviin taisi pieni huutokin päästä ilmoille. Tärkeä ja vapauttava kala. Heti seuraavalla heitolla perhoa purtiin jälleen ja jakson toinen kirjolohi plakkariin.

Pooli 15
Melko hiljaista näytti pitävän tässä ja ympäröivissä pooleissa, mutta sen yhden pakollisen kalan onnistuin jälleen koukuttamaan ja käyttämään mittakaukalossa.

Pooli 20
Tästä poolista en onnistunut saamaan kalaa ylös, vaikka sitä kyllä tarjottiin. Heiton jälkeen kala kävi rouhaisemassa pinnalla kelluvaan boobyyn, muttei tarttunut. Lähdin uittamaan perhoja pinnassa ja näin kalan jahtaavan niitä. Kolme kertaa kala kävi ottamassa perhoon, mutta nähdessäni otit vetäisin luultavasti joka kerta perhot pois kalan suusta. Mietinkin, että jos en olisi nähnyt kalaa koko ajan, niin se olisi hyvin todennäköisesti tarttunut. Kuitenkin jälleen erittäin hyvin onnistunut jakso.

Tulos: 3 kalaa, jaksosijoitus 1.

4. Jakso 14:00-15:00
Pooli 25
Ei vedon vetoa.

Pooli 9
Ei tärpin tärppiä.

Pooli 18
Ei nykyn nykyä.

Tulos: Blänkit

Viimeisen jakson blänkistä huolimatta kisa sujui kokonaisuudessaan erittäin hyvin. Voitto napsahti plakkariin, eroa seuraavaan taisi olla muistaakseni seitsemän jaksopistettä. Kukaan ei siis saanut kaikilta neljältä jaksolta kaloja, kolmen jakson miehiä taisi olla neljä.

Kilpailun tulokset:
SijaKilpailijaPisteet
1Sipponen Pietari2000
2Vasu Aleksi1909
3Paananen Olli-Pekka1818
4Kivistö Vihtori1727
5Virolainen Petri1636
6Ristolainen Ville1545
7Räsänen Mikko1455
8Koskinen Markus1364
9Viljanen Leo1273
10Strandman Juho1182
11Jatkonen Jesse1091
12Kaivola Nicklas1000
13Pölkki Esa909
14Tuloisela Markus818
15Tuominen Rami727
16Haapanen Joni636
17Hakala Tommi545
18Vaahtio Teemu0
18Tolonen Kari0
18Sandelin Ville0
18Helenius Mika0
18Vainio Ville0


Rankingpistepotti on Risulammen syyskisan kanssa 3833 pistettä, joten kirjolohen kalastuksesta voi pikkuhiljaa suunnata katseet kohti harjusta, taimenta ja siikaa joita Kuusamon finaaleissakin ongitaan. Toki viikonloppuna on vielä Vekaranjärvellä pari kisaa, mutta ne voi ottaa nyt huomattavasti löysemmin rantein. Ensi viikolla tulen kalastamaan vielä Hammonjoen kisan (pitäähän sielläkin kerta vuoteen käydä ongella), mutta Havulammella minua ei varmasti ainakaan vavan varressa enää nähdä.

4 kommenttia:

Antti Lähteenmäki kirjoitti...

Täältähän löytyi tulokset kun niitä pk.netissä ei vielä näkynyt, loistavaa. Ja onnittelut finaalipaikasta.

Pietu kirjoitti...

Kiitokset! Tuo kärkiviisikko on muistini mukainen, ihan satavarmasti en muista menikö noin. Sittenhän se selviää, kun järjestäjät syöttävät tulokset järjestelmään. Kärkikolmikko on ainakin oikein :)

Markus Tuloisela kirjoitti...

Hienosti sait kalaa! Itse en valmistautunut kisaan juurikaan hyvin. Joka kerrasta oppii.

Pietu kirjoitti...

Eipä sitä itsekään ehtinyt juuri valmistautua kun saapuminen kisapaikalle meni aivan viime tinkaan :)

Se on totta, että kisoista yleensä aina oppii uutta. Riippumatta siitä kummassa päässä tulosluetteloa sitä milloinkin sattuu olemaan.